Mitä huolinta on?

Sana ”huolinta” on maallikolle käsitteenä varsin tuntematon ja epämääräinen, vaikka huolinta-ala ja sen piirissä tai rinnalla harjoitettavat yritystoiminnan eri muodot ovat yhteiskunnalle elintärkeitä. Yleisön keskuudessa suoritettujen kyselyjen perusteella useimmat ihmiset kuitenkin arvelevat huolinnalla olevan jotakin tekemistä satamissa tai lentokentillä tapahtuvan, tavaroiden käsittelyyn liittyvän toiminnan kanssa.

Tosiasiallisesti huolintatoimi ja siihen läheisesti linkittyvä logistiikka (kuljetukset, varastointi yms.) yhdessä muodostavat kansainvälisen kaupankäynnin perustan. Lyhyesti ilmaistuna huolintaliikkeet sananmukaisesti huolehtivat siitä, että lähetetty tavara saavuttaa vastaanottajan voimassaolevien kansallisten ja kansainvälisten lakien, direktiivien, määräysten ja sopimusten edellyttämällä tavalla, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.