Metaani talteen ja markkinoille
Suomi liittyi Yhdysvaltojen lanseeraamaan metaania markkinoille (M2M) -hankkeeseen syksyllä 2008.
Metaani on kasvihuonekaasu, joka voimistaa kasvihuoneilmiötä jopa 25 kertaa enemmän kuin hiilidioksidi. Suomi on kumppanushankkeen johtoryhmässä ja maatalouden ja kaatopaikan alakomiteoissa.
M2M -hankkeessa pyritään luomaan yhteyksiä hallintojen ja yritysten välille. Tarkoituksena on saada markkinavoimat valjastettua metaanin talteenottoon ja hyötykäyttöön. Mukana on tällä hetkellä 30 maata, satoja yrityksiä, konsultteja, kv. rahoituslaitoksia mm. Aasian kehityspankki ja Maailmanpankki, tutkimusjärjestöjä ja kansalaisjärjestöjä.
Hyödyt yrityksille
Kumppanuusohjelma antaa tehokkaan kanavan teknologian ja asiantuntemuksen siirtoon ja kaupalliseen hyödyntämiseen eri toimijoiden välillä. Julkisen ja yksityisen sektorin verkottuminen ja yhteistyö on myös yksi ohjelman kulmakivistä. Kumppanuusohjelman kautta yksityisen sektorin toimijoille tarjoutuu kumppanuusohjelman kautta väylä uusien kontaktien hankkimiselle ja omien innovaatioiden esittelylle.
Miten kumppanuuteen liitytään
1) otetaan verkkoyhteys www.methanetomarkets.org
2) join the Partnership
3) kohtaan joining the Project Network allekirjoitetaan ja lähetetään pyydetyt tiedot
Näin syntyneelle kumppanuudelle ja Project Network jäsenille avautuu tilaisuus hakea teknistä apua, taloudellista apua tai konsulttiapua liittämällä projekti-ideansa ja toimintansa tietopankkiin. Projekti-
ideat ja toiminnat välittyvät asianomaiselle alakomitealle.
Lisätiedot yrityksille: ympäristöalan kauppapoliittisten kysymysten asiantuntija Esa Savolainen, Ulkoasianministeriö; esa.savolainen(at)formin.fi
Viimeksi päivitetty: 21.08.2009