Investoinneille on valtioneuvoston asetuksessa määritetty energiatuen enimmäismäärät, jotka vaihtelevat hanketyypistä riippuen. Näitä energiatuen enimmäismääriä on energiakatselmuksia ja energia-analyyseja lukuun ottamatta myönnetty kuitenkin vain poikkeustapauksissa. Työ- ja elinkeinoministeriön omassa vuosittain vahvistettavassa ohjeessa linjataan käytännössä sovellettavista tukitasoista.
Etusijalla energiatuen myöntämisessä ovat uuden teknologian hankkeet. Tavanomaisiin energiansäästöinvestointeihin myönnettävä tuki on määrärahojen käytön priorisointiperiaatteen mukaisesti varattu ensisijaisesti pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen energiatehokkuuden parantamiseen sitoutuneille yrityksille ja yhteisöille. Käytännössä tällä tarkoitetaan ministeriön kanssa energiatehokkuussopimuksen solmineita yrityksiä ja yhteisöjä.
Vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen riittävyys koko vuodelle pyritään myös varmistamaan, jotta eri aikataululla käynnistyvät ja erikokoiset hankkeet tulisivat tasapuolisesti kohdelluiksi. Tämän vuoksi suurissa hankkeissa saatetaan joutua käyttämään pienempiä tukiosuuksia.
Energiakatselmus- ja energia-analyysituki
Yritys voi pääsääntöisesti saada tukea energiakatselmuksiin ja energia-analyyseihin enintään 40 % hyväksyttävistä kokonaistyökustannuksista. Energiatehokkuussopimuksiin liittyneille mikro- ja pk-yrityksille ja kunnille voidaan myöntää tukea 50 % hankkeen kustannuksista.
Tuet energiansäästöinvestoinneille
Tavanomaisten energiansäästöinvestointien tuki on ollut hanketyypistä riippuen 15–20 % (enimmäistaso 30 %). Uuden teknologian hankkeisiin on tukitaso ollut hankkeen koosta ja tyypistä riippuen 25–40 % (enimmäistaso 40 %). ESCO-palvelulla toteutettaviin hankkeisiin tukitaso on ollut 20–25 %.
Hankekohtaisessa arvioinnissa voidaan hankkeen eri osuuksien kohdalla päätyä erisuuruisiin tukitasoihin. Erisuuruisia tukitasoja käytetään tyypillisesti silloin, kun hanke sisältää sekä uutta että tavanomaista teknologiaa, tai kun varsinaisen energiaa säästävän tekniikan lisäksi tukea haetaan sellaisille järjestelmän osille, kuten lämpökeskukselta lähtevälle runkoputkelle, jolle erillisenä investointina tukea ei myönnettäisi lainkaan.
Tuet uusiutuvan energian hankkeisiin
Tavanomaisiin uusiutuvan energian käyttöä edistäviin investointeihin tuki on ollut hanketyypistä riippuen 10–25 % (enimmäistaso 30 %). Uuden teknologian hankkeissa on tukitaso ollut 25–35 % (enimmäistaso 40 %). Tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeille on asetuksen mukainen enimmäistaso 40 %, mutta käytännössä hankkeesta riippuen myönnetyt tukitasot ovat olleet 25–40 %.
Viimeksi päivitetty: 13.01.2009