Yritysten energiaopas
Yritysten energiaopas» Energiatuet ja energiansäästöinvestoinnit» Uuden teknologian hankkeet

Uuden teknologian hankkeet

Uutta teknologiaa sisältävien hankkeiden osalta tuen myöntämisperusteet ovat hieman tavanomaisesta teknologiasta poikkeavat. Uuden teknologian tuen tavoitteena on madaltaa investointipäätöksen kynnystä jakamalla riskiä, joka syntyy toisaalta korkeammista hankintakustannuksista ja toisaalta uuden teknologian tuomasta toiminnallisesta riskistä. Koska tavanomaisen teknologian energiansäästöinvestointeihin myönnetään tukea vain energiatehokkuussopimuksissa mukana oleville ja uuden teknologian perusteella energiatukea voidaan myöntää muillekin hakijoille, on uuden teknologian kriteerien täyttyminen ymmärrettävästi varsin merkityksellinen asia.

Uuden teknologian tukea haettaessa on syytä arvioida kriittisesti sovellettavan teknologian todellinen uutuusarvo. Se, että yritys ei ole aiemmin käyttänyt tiettyä teknologiaa, ei tee siitä uutta teknologiaa energiatuen näkökulmasta. Teknologia ei myöskään muutu uudeksi pienillä konstruktiomuutoksilla, joita käytännön sovelluksissa usein joudutaan tekemään ja joita laitevalmistajat tekevät osana normaalia tuotekehitystyötään.

Kun uuden teknologian hankinta liittyy uuteen rakennukseen, järjestelmään tai prosessiin, kohdistuu tuki lähtökohtaisesti uuden teknologian ja tavanomaisen teknologian kustannuseroon. Kun hankinta kohdistuu olemassa olevaan rakennukseen, järjestelmään tai prosessiin, voidaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella tuen piiriin joissain tapauksissa hyväksyä myös koko hankinta. Vaikka uuden teknologian hankkeissa lähtökohtaisesti sovelletaan tavanomaista teknologiaa korkeampia tukitasoja, vaikuttaa tukitasoon käytännössä mm. uuden teknologian osuus koko hankkeesta, kohdistetaanko tuki uuden teknologian lisäkustannukseen vai koko hankkeeseen sekä investoinnin kokonaiskustannuksen taso.      

Viimeksi päivitetty: 13.01.2009