Vuoden 2008 alussa alkanut EU:n sisäisen päästökaupan toinen kausi toi muutoksia verrattuna edelliseen (2005–2007) kauteen. Samalla käynnistyi myös Kioton pöytäkirjan mukainen kansainvälinen päästökauppa, jossa valtiot voivat käydä keskenään kauppaa päästöyksiköillä saavuttaakseen päästövähennystavoitteensa.
Yrityksille ilmaiseksi jaettavien päästöoikeuksien määrä pieneni siirryttäessä nykyiselle kaudelle. Tällöin etenkin tehokkuus ja polttoainevalinnat korostuvat, koska yrityksillä on vähemmän ilmaisia oikeuksia käytössä ja päästöoikeuden hinta tulee asettumaan mitä todennäköisimmin korkeammalle tasolle kuin edellisellä kaudella. Oman lisänsä päästökauppamarkkinoille tuovat Kioton joustomekanismien (CDM ja JI) tuomat sertifioidut päästövähennykset (CER) ja päästövähennysyksiköt (ERU), joita yritykset voivat myös hankkia tiettyyn rajaan saakka kattamaan omia päästöjään.
Myös päästöjen tarkkailuvelvoitteet kiristyivät. Komission päätöksen myötä tarkkailun ja määritysten virherajat tiukentuivat, ja suuremmilla laitoksilla on velvollisuus käyttää akkreditoituja laboratorioita polttoaineiden analyyseissä. Samalla myös kansallinen lainsäädäntö tarkentui Suomessa.
Taulukossa on esitetty toimialat, jotka ovat päästökaupan piirissä.
|
TOIMINNOT |
KAPASITEETTIRAJA |
|
Energia-ala |
|
|
polttolaitokset (lukuun ottamatta ongelma- ja yhdyskuntajätteen polttolaitoksia) |
nimellinen lämpöteho yli 20 MW *) |
|
öljynjalostamot |
|
|
koksaamot |
|
|
Rautametallien tuotanto ja jalostus |
|
|
metallimalmien pasutus- tai sintrauslaitokset |
|
|
raakarautaa tai terästä tuottavat laitokset mukaan lukien jatkuva valu |
kapasiteetti yli 2,5 tonnia tunnissa |
|
Mineraaliteollisuuden tuotantolaitoksista |
Tuotantokapasiteetti: |
|
sementti |
yli 500 tonnia päivässä |
|
kalkki |
yli 50 tonnia päivässä |
|
lasi/lasikuitu |
yli 20 tonnia päivässä |
|
keraamisten tuotteiden poltto |
yli 75 tonnia päivässä tai uuni: yli 4 m3 tai 300 kg/m3 |
|
Metsäteollisuus |
|
|
massanvalmistus puusta tai muista kuiduista |
|
|
paperin tai kartongin valmistus |
kapasiteetti yli 20 tonnia päivässä |
|
Muut toiminnot | |
|
integroitujen terästehtaiden, petrokemian teollisuuden eteenin ja propeenin sekä kivivillan ja nokimustan valmistus ja öljyn- ja kaasun off-shore tuotanto |
lämpöteholtaan yli 20 megawatin polttoprosessit |
| *) Myös pienemmät polttolaitokset tulevat päästökauppalain soveltamisalaan silloin, kun ne kytketään kaukolämpöverkkoon, johon on kytketty myös vähintään yksi yli 20 MW:n polttolaitos (ns. opt-in). Lisäksi laitoksen pääasiallisena tarkoituksena on oltava lämmön tuottaminen toimitettavaksi kaukolämpöverkkoon. | |
Viimeksi päivitetty: 24.03.2009