Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry:n hallitus vuodelle 2023

18.11.2022

Keskiviikkona 16.11.2022 Helsingissä pidetyssä syyskokouksessaan Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry valitsi uuden puheenjohtajiston ja hallituksen vuodelle 2023.

SHLL:n puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Petteri Nurmi (Schenker Oy). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Johanna Starck (PostNord Oy) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin operatiivinen johtaja Jarmo Halonen (NCS Finland Oy).

”Kiitän Heikki Halmetojaa edeltävien neljän vuoden puheenjohtajuudesta ja työstään liiton uuden strategian kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä. Odotan innokkaasti oman puheenjohtajakauteni alkua ja uuden strategian toteuttamista valittujen painopisteiden mukaisesti. Muuttuva maailma edellyttää jatkuvaa valppautta, jotta huolinnan ja logistiikan toimintakyky voidaan varmistaa. Hallituksemme on uudistunut huomattavasti, mikä varmistaa omalta osaltaan tuoreet näkökulmat alan yhteistyön kehittämiseksi”, sanoo Petteri Nurmi.

SHLL:n hallitukseen vuodelle 2023 valittiin viisi uutta jäsentä.

Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry:n hallitus 2023

Liiton puheenjohtaja:

Petteri Nurmi, toimitusjohtaja
Schenker Oy

Liiton varapuheenjohtajat:

Johanna Starck, toimitusjohtaja                                                
PostNord Oy

Jarmo Halonen, operatiivinen johtaja                                         
NCS Finland Oy

Jäsenet:

*Bernt Björkholm, huolintaliiketoimintaryhmän johtaja
Oy Backman-Trummer Ab

*Mika Eloranta, johtaja                                                
SA-TU Logistics Oy

*Juha Harjula, toimitusjohtaja                                    
CHS Air & Sea Oy

Jari Immonen, toimitusjohtaja                                                        
Steveco Oy

*Tuomas Kansikas, operatiivinen johtaja
Nurminen Logistics Services Oy

Perttu Piri, toimitusjohtaja                                                                  
Assistor-Uuttera Oy

Matti Urmas, toimitusjohtaja                                                  
FREJA Transport & Logistics Oy

Erkki Valtonen, toimitusjohtaja                                               
Blue Water Shipping Oy

*Mikko Vihanto, toimitusjohtaja
Varova Oy

Kai Wicklund, toimitusjohtaja                                                  
DHL Freight (Finland) Oy

Bengt Westerholm, toimitusjohtaja                                       
Beweship Oy Ab

* Uusi jäsen

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Petri Laitinen, p. 040 588 1071, etunimi.sukunimi(at)huolintaliitto.fi