Mitä huolinta on

Huolinta on tavaran, tiedon, rahan sekä kuljetusvälineiden ja -yksiköiden liikkumisen oikea-aikaista ja kustannustehokasta hallintaa maailmankaupassa ostajan, myyjän, kuljetus- ja varastointiyritysten sekä viranomaisten välillä. Se on erittäin tärkeä, mutta usein näkymätön osa toimivaa ulkomaankauppaa. Huolinta- ja logistiikkapalvelut muodostavat kansainvälisen kaupankäynnin perustan. Lisäksi ne vastaavat teollisuuden ja kaupan alan sekä kuljetusyritysten välisestä sujuvasta toiminnasta ja toimivasta maailmankaupasta. Huolinta- ja logistiikkayritykset turvaavat Suomen ulkomaankaupan kilpailukyvyn. 

Huolintayritykset ovat logistiikkasektorilla toimivia yrityksiä, jotka tuottavat ja välittävät huolinta- ja logistiikkapalveluita asiakkaiden hyvinkin vaihteleviin tarpeisiin. Huolintayritysten perustoimintoihin kuuluvat edelleen ne logistiikkapalvelut, jotka on perinteisesti totuttu liittämään huolitsijan toimintoihin, kuten esimerkiksi tullauspalvelut, kansainvälisten kuljetusten järjestäminen ja välittäminen sekä niihin liittyvät nouto- ja jakelupalvelut.

Huolitsijat ovat siis kansainvälisen kaupankäynnin asiantuntijoita, jotka järjestävät moninaisia kansainvälisiä kuljetuksia asiakkaidensa toiveiden mukaisesti varmistaen, että tavarantoimitukset suoritetaan voimassa olevan lainsäädännön ja sääntelyn mukaisesti.

Huolinta edellyttää sellaista asiantuntemusta ja verkostoa, johon ulkomaankauppaa harjoittavalla kuljetusasiakkaalla itsellään ei usein ole resursseja tai tarvittavaa osaamista. Huolitsijat tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden keskittyä omaan ydintoimintaan sekä keventävät riskiä ja vastuuta järjestäessään kansainvälisiä kuljetuksia heidän puolestaan. Ne toimivat tehtävässään asiakkailleen yhden pysähdyksen palveluna.

Huolinta-alan maailman kattojärjestö FIATAn ja SHLL:n hyväksymä määritelmä huolintapalveluille on seuraava:

”Huo­lin­ta- ja lo­gis­tiik­ka­pal­ve­luil­la tar­koi­te­taan ta­va­ran kul­je­tuk­seen, yh­teis­las­tauk­seen, va­ras­toin­tiin, kä­sit­te­lyyn, pak­kaa­mi­seen tai ja­ke­luun liit­ty­viä pal­ve­lu­ja se­kä näi­hin liit­ty­viä li­sä- ja neu­von­ta­pal­ve­lu­ja. Li­sä- ja neu­von­ta­pal­ve­lu­ja ovat esi­mer­kik­si tul­lauk­seen ja ve­ro­tuk­seen liit­ty­vät pal­ve­lut, ta­va­raa kos­ke­vien vi­ral­lis­ten il­moi­tus­ten an­ta­mi­nen, va­kuu­tus­ten mer­kit­se­mi­nen ta­va­ral­le se­kä ta­va­raan liit­ty­vien asia­kir­jo­jen laa­ti­mi­nen, ke­rää­mi­nen tai mak­sa­mi­nen. Huo­lin­ta­pal­ve­lui­hin si­säl­ty­vät myös ta­va­ran kul­je­tuk­seen, kä­sit­te­lyyn tai va­ras­toin­tiin liit­ty­vät tie­to- ja vies­tin­tä­tek­niik­kaa hyö­dyn­tä­vät lo­gis­tiik­ka­pal­ve­lut se­kä toi­mi­tus­ket­jun to­sia­sial­li­nen hal­lin­ta ko­ko­nai­suu­des­saan.”

Lisätietoa huolinta-alan merkityksestä Suomen kansantaloudelle ja ulkomaankaupalle Huolinta - avain toimivaan ulkomaankauppaan -selvityksestä.

Lisätietoa alan kehityksestä ja huolinta- ja logistiikka-alan yritysten palvelutarjonnasta logistiikanmaailma.fi -sivustolta.