Kohti yhdenmukaista kuljetuspäästölaskentaa – mitä CountEmissions EU tarkoittaa yrityksille?
17.12.2025 | Kirjoittanut Petri Laitinen
EU:n CountEmissions EU -asetuksen kautta ollaan ottamassa isoa askelta kohti yhdenmukaista kuljetuspalveluiden päästölaskentaa. Käytännössä koko logistiikka-ala tulee ennemmin tai myöhemmin siirtymään uuden standardin mukaiseen raportointiin. Lainsäädäntöprosessissa ollaan EU:ssa ihan loppusuoralla, ja yritysten kannattaa jo nyt varautua tuleviin vaatimuksiin, kirjoittaa Petri Laitinen.
Komission heinäkuussa 2023 julkaisemalla CountEmissions -asetusehdotuksella luotiin ensimmäistä kertaa EU-laajuinen viitekehys kuljetuspalveluiden kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan. Laskenta asetuksessa perustuu kansainväliseen EN ISO 14083:2023 -standardiin, joka korvasi aiemman EN 16258 -standardin.
Asetus kattaa kaikki liikennemuodot: tie, raide, meri ja lento sekä myös multimodaaliset kuljetukset. Lisäksi asetus kattaa datavälittäjät (data intermediaries) eli ne tahot, jotka eivät tarjoa tai järjestä kuljetuspalveluja, mutta tarjoavat tietoa näistä palveluista. Näitä voivat olla esimerkiksi kuljetusdataa käsittelevät palveluntarjoajat.
CountEmissions EU -asetuksella pyritään varmistamaan kuljetuspalveluiden kasvihuonekaasupäästölaskennan tulosten vertailukelpoisuus, jonka avulla käyttäjät voivat valita kestävimmän vaihtoehdon. Lisäksi asetus edistää kuljetuspalveluiden kasvihuonekaasupäästölaskennan käyttöönottoa liiketoiminnassa ja auttaa toimijoita parantamaan kuljetuspalveluiden tehokkuutta.
Valtaosa kuljetus- ja logistiikkapalveluiden tarjoajista tulee käytännössä ennemmin tai myöhemmin velvolliseksi noudattamaan CountEmissions EU -asetuksessa määriteltyä laskenta- ja raportointimenetelmää, koska jo tällä hetkellä iso osa kuljetuspalvelujen tarjoajista laskee ja raportoi päästöjään kolmannelle osapuolelle ja koska kuljetusasiakkaiden päästöjenraportointitarpeet ympäri maailmaan ovat vauhdikkaasti kasvamaan päin.
Päästöjen laskennassa tullaan priorisoimaan ensisijaista tietoa (primääridata), jolla tarkoitetaan suoraan mittauksiin perustuvaa tietoa, joka parantaa laskennan tarkkuutta. Myös toissijaisten tietojen käyttö tulee olemaan sallittua. Komission ehdotuksen mukaan kolmansien osapuolien kehittämiä laskentatyökaluja voidaan hyödyntää päästöjen laskentaan edellyttäen, että ne läpäisevät erillisen sertifioinnin.
Lainsäädäntö etenee kohti maalia – trilogissa saavutettu yhteisymmärrys
Neuvosto ja parlamentti hyväksyivät omat kantansa vuosien 2023–2024 aikana, ja marraskuussa 2025 EU-instituutioiden välisissä trilogineuvotteluissa saavutettiin poliittinen yhteisymmärrys. Keskeiset keskustelua herättäneet kysymykset ovat olleet primääridatan käyttö, ISO-standardin saatavuus, elinkaaripäästöjen laskentamahdollisuus, laskentatyökalu erityisesti pk-yrityksille sekä soveltamisaikataulu. Tanska pyrkii viimeistelemään ehdotuksen puheenjohtajuuskaudellaan tuomalla sen mahdollisuuksien mukaan neuvostoon hyväksyttäväksi ennen vuoden 2025 loppua. Ehdotuksesta ei enää käydä tässä vaiheessa keskustelua.
Asetus tulee voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen jälkeen ja soveltaminen alkaa neljän vuoden kuluttua voimaantulosta. Koska kyseessä on EU-asetus, se tulee suoraan voimaan sellaisenaan myös Suomessa. Kansallisesti on vielä sovittava mahdollisista kannustimista primaaridatan käyttöön. Lisäksi on sovittava valvontajärjestelyistä ja tarkennettava viranomaisrooleja ja myös säänneltävä mahdolliset hallinnolliset seuraamukset. Suomessa vastuutahot ovat liikenne- ja viestintäministeriö sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
CountEmissions EU -asetuksella otetaan suuri askel kohti yhdenmukaista kuljetuspalveluiden päästölaskentaa. Lainsäädäntöprosessi etenee maalia kohti, ja yritysten kannattaakin jo nyt varautua tuleviin velvoitteisiin.
Nyt on hyvä hetki selvittää mitä CountEmissions EU ja ISO 14083:2023 standardi tarkoittaa oman yrityksen toiminnan kannalta ja miten yritys voisi alkaa mittaamaan ja laskemaan omien kuljetusten aiheuttamien päästöjen määrät tulevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Petri Laitinen
Kirjoittaja on SHLL:n toimitusjohtaja ja Paltan liikenne- ja logistiikkajohtaja.