Yhteistyötä 120 vuotta

19.05.2026

Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry täytti 18.5.2026 120 vuotta. Merkkipäivä tarjoaa luontevan hetken pysähtyä, tarkastella alan kehitystä ja suunnata katse tulevaan, kirjoittaa liiton toimitusjohtaja Petri Laitinen.

Huolinta-alan juuret ulottuvat Pohjolassa 1800-luvun loppupuolelle aikaan, jolloin toimintaa harjoitettiin jo laajasti, mutta alaa ei vielä tunnistettu lainsäädännössä. Tämä puute ei kuitenkaan pysäyttänyt alan kehittymistä vaan päinvastoin. Se loi tarpeen yhteisille pelisäännöille ja ennen kaikkea yhteistyölle.

Suomessa tarve alan yhteiselle edunvalvonnalle tunnistettiin varhain. Vuonna 1903 eri puolilta maata kokoontuneet huolitsijat päättivät perustaa yhdistyksen ajamaan alan etuja ja ratkaisemaan yhteisiä kysymyksiä. Tie viralliseen perustamiseen ei ollut suoraviivainen, mutta määrätietoinen yhteistyö tuotti lopulta tulosta: 18. toukokuuta 1906 Helsingissä hyväksyttiin Finska Speditörföreningen -nimisen yhdistyksen rekisteröintianomus. Suomenkielisissä piireissä yhdistys tunnettiin nimellä Speditööriyhdistys.

Tämä perusajatus – yhdessä tekeminen – on säilynyt kantavana voimana läpi 120 vuoden. Se on myös tärkein oppi, jonka historia meille antaa. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi, yksittäisen toimijan kyky vastata alan haasteisiin yksin on edelleen rajallinen. Yhteistyö tuo vaikuttavuutta, ennakoitavuutta ja mahdollisuuden rakentaa ratkaisuja laajemmin kuin yksin olisi mahdollista.

Tänä päivänä huolinta- ja logistiikka-ala toimii entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä. Kansainvälisen kaupan muutokset, geopoliittiset jännitteet, lisääntyvä sääntely sekä digitalisaation eteneminen muovaavat alan toimintaa jatkuvasti. Samalla toimitusketjujen toimivuus ja häiriönsietokyky ovat nousseet keskeisiksi kysymyksiksi koko yhteiskunnassa.

Näissä muutoksissa SHLL:n rooli on säilynyt selkeänä. Liitto toimii jäsentensä tukena, edistää alan toimintaedellytyksiä ja huolehtii siitä, että alan ääni kuuluu päätöksenteossa. Yksi keskeisimmistä tehtävistämme on nykyisten ammattilaisten että tulevien osaajien osaamisen kehittäminen.

Tulevaisuutta ajatellen ala kohtaa useita keskeisiä kysymyksiä. Osaavan työvoiman saatavuus ja alan vetovoima nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Samalla vastuullisuus, sääntelyn kehitys ja toimitusketjujen resilienssi edellyttävät jatkuvaa vuoropuhelua yritysten, viranomaisten ja muiden sidosryhmien välillä. Näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää juuri sitä samaa, mistä kaikki aikanaan alkoi: yhteistyötä.

SHLL:n 120-vuotinen historia osoittaa, että yhdessä toimiminen kantaa pitkälle. Se luo vakautta, mutta myös kykyä uudistua. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Haluan kiittää kaikkia jäseniämme, luottamushenkilöitä ja yhteistyökumppaneita pitkäjänteisestä työstä huolinta- ja logistiikka-alan hyväksi. Rakennetaan yhdessä myös tulevaisuutta – seuraavat 120 vuotta.

Petri Laitinen
Kirjoittaja on SHLL:n toimitusjohtaja