Talouden myllerryksessä osaava logistiikka ja huolinta korostuvat

06.05.2021

Kansainvälinen talous ja logistiikka ovat kokeneet järistyksiä viimeisen vuoden aikana, mutta muutosta on helpottamassa ammattitaitoinen huolinta.

Nykyiset globaalit toimitusketjut tähtäävät siihen, että tarvittavat tuotteet tilataan saapuviksi juuri oikealla hetkellä. Tämä lisää tehokkuutta ja pienentää varastointikustannuksia. Hyvin toimivaan ja valtaosan ajasta ongelmattomaan logistiikkaan on totuttu sekä Suomessa että globaalissa mittakaavassa.

”Globaalitalous on kuin huippuunsa viritetty kone”, luonnehtii Heikki Halmetoja, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja ja CHS Groupin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Yllättäviltä tapahtumilta ei voida kuitenkaan välttyä vaan aika ajoin logistiikan maailmaa ravistelevat erilaiset poikkeustilanteet. Tuoreimmat esimerkit, korona tai Suezin kanavan tukos, ovat osoittaneet, että normaalitilanteessa kustannustehokkaasti toimivat globaalit ja oikea-aikaisuuteen pyrkivät tuotanto- ja toimitusketjut ovat herkkiä häiriöille. Pitkiksi venyneissä ja monimutkaisissa alihankintaketjuissa kerrannaisvaikutukset ovat huomattavia ja pitkäkestoisia. Esimerkiksi komponenttipula on hankaloittanut laajasti teollisuusyhtiöiden tuotantoa.

Koronan jälkeenkin on haasteita

Myös koronapandemian helpottaminen tuo uusia haasteita toimitusketjuihin. Järeät elvytystoimet vauhdittavat maailmantalouden kysyntää. Pitkästä aikaa on pelkoa talouden ylikuumenemisesta ja inflaatiosta, kun patoutunut kysyntä lähtee purkautumaan. Huolena talouden nopeassa kasvussa ja kysynnän voimakkaassa purkautumisessa on, että nopeat muutokset vaikuttavat yritysten kilpailukykyyn ja mahdollisuuteen työllistää ihmisiä. Ennakoitavuus on taloudelliselle menestykselle yleensä suotuisampaa.

 ”COVID-19-pandemian helpottaessa tullaan näkemään ennennäkemätön piikki kysynnässä. Nyt ajatellaan, että pandemia ei olisi vaikuttanut tuotantokapasiteettiin, toisin kuin finanssikriisi. Kun ympäri maailmaa kysyntä lähtee nousemaan, tulevat kapasiteettirajoitteet kuitenkin vastaan tuotannossa ja logistiikassa. Tämän seurauksena syntyy vaikeasti ennakoitavia häiriöitä niin hinnoissa kuin tuotteiden saatavuudessa”, Halmetoja sanoo.

Kapasiteettikapeikkojen lisäksi kansainvälisessä kaupassa ja globaalissa logistiikassa pandemian jälkeen vaikuttaa myös kauppasodat, arvioi Halmetoja. Kyseessä ei ole pelkästään presidentti Trumpiin sidonnainen tapahtuma maailmanpolitiikassa tai kosketa pelkästään Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä, vaan asia on moninapaisempi.

”Vientikieltoja on helppoa rakentaa ja vaikeaa purkaa. Ja vientikieltojen tie tahtoo olla aina kivikkoinen ja huonompaan suuntaan johtava”, Halmetoja sanoo. ”Suomi viennistä elävänä taloutena hyötyy kansainvälisen kaupan avautumisesta. Tällä hetkellä olemme vastatuulessa”, Halmetoja jatkaa.

Logistiikka-alalle haasteita tuovat myös pakotteet. ”Joudumme noudattamaan korostetun huolellisesti kansainvälisiä pakotteita, kuten kaikkia Yhdysvaltojen määräämiä pakotteita EU-säädäntöä laajemmin turvataksemme asiakkaidemme toimitusketjut”, Halmetoja täsmentää.

Kannattaa puhua oman huolitsijan kanssa

Vaikka tuotanto- ja kuljetusketjut ovat herkkiä, niin hyvin järjestetyt ja sopeutumiskykyiset logistiikkaketjut pystyvät palautumaan yllättävistäkin häiriöistä nopeasti. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan sen taustalla ovat ammattitaitoiset kuljetusketjujen organisoijat eli huolitsijat. Osaavat huolitsijat ovatkin olleet avainasemassa turvaamassa maailmankaupan toimivuutta näissäkin poikkeusoloissa.

”Yritysten kannattaa keskustella säännöllisesti omien huolintayritystensä kanssa. Mitä paremmin huolitsija tuntee asiakkaansa toiminnan, sitä paremmin hän kykenee ennakoimaan ja auttamaan poikkeustilanteissa. Kyky sopeuttaa toimitusketjut muuttuviin olosuhteisiin on yritysten toiminnalle elintärkeää. Huolintayritykset tekevät töitä koko globaalin, fyysisen maailman kanssa. Aina, kun asiat siirtyvät suunnittelupöydältä fyysiseksi materiaaliksi siirrytään sille alueelle, joka on logistiikkaa ja huolitsijan tonttia. Se tekee tästä maailman hienoimman toimialan”, Halmetoja sanoo.